Leppis1949

Porvarihallitukset yrittäjyyden romuttajina!

  • Varoitukseni kuuroille korville 2004
    Varoitukseni kuuroille korville 2004
  • myyntivoittoa vain inflaation yli menevä hinnannousu
    myyntivoittoa vain inflaation yli menevä hinnannousu


Porvarihallitukset yrittäjien kupparina!            3/2016

Yrittäjä Ylen ajankohtaisohjelmassa: ”meitä yrittäjiä on vaadittu työllistämään, mutta meiltä on viety yrittämisen ja työllistämisen edellytykset! Itsekin joudun harkitsemaan muuttoa 70 km päässä olevaan veroparatiisiin, jonne kaikki tuntemani kilpailijani ovat jo muuttaneet”!

Pien-ja keskisuuret yritykset työllistävät 80 % työvoimasta, mutta eivät ole saaneet edustajiaan päättäviin elimiin. Lukuisat alan järjestöt vaan seuraavat yhteistyössä puoluekavereidensa skandaalimaista toimintaa eduskunnassa ja hallituksessa.

Edellisen laman raunioilta toipumiseen jouduttiin tekemään perusteellinen veroremontti. Laskettiin yritys-ja pääomavero 25 prosenttiin, mikä kymmenkertaisti valtion saaman ao. verokertymän pienessä ajassa. Tämä saavutettiin veropohjaa ”laajentamalla”, eli määriteltiin inflaatio tuloksi, eli myyntivoitoksi!

Ajateltiin, että lisääkin saataisiin sosialisoitua tuplaamalla omistajien verotus määräämällä osakesäästäjille osinkovero.  Sitten keksittiin osakeyhtiöille kolmas vero ketjuun, eli muuttaa yhtiöstä nostetut pääomatulot työn verotukseksi, eli käytännössä 50 %. Kun tulo, myös inflaatio, oli onnistuttu verottamaan kolmen veron ketjulla, keksittiin myös yhtiöön sijoitetut varat sosialisoida verottamalla yhtiöön sijoitetun pääoman palautusta osinkona! Käytännössä veroksi tulee 50 %, koska pääomatulosta nostettu osinko yhtiössä muuttuu pienen summan jälkeen työn verotukseksi! Tämä oli saamieni tietojen mukaan erityisen tärkeää Kokoomusministereille, koska näin saatiin yrittäjiä vihaavat sosialistit hallitukseen ja itselle ministerikokemusta EU-virkoihin! 

Tämän lisäksi Suomessa yrittäjillä maksatetaan kaikki maailmassa keksityt kymmenet verot ja maksut, kuten alv., kiinteistö-, hulevesi-, TV-, kirkollis-, alko- jne. Tämän byrokratian pyörittämiseen tarvitsemme kohta kaikki kynnellekykenevät koulutettavaksi korkeasti maistereiksi.

Näin yrittäjyys on saatu ulkoistettua mm. Viroon, jossa julkinen sektori on 1/15 osa meistä ja yritysvero on nolla, sekä mittavat EU-investointituet. Virossa osingot verotetaan vaan kertaalleen viidenneksen (20 %)verolla Suomen yleensä yli 100 % ketjuveron sijaan, eikä muitakaan veroja tarvitse maksella!

Miten siis on mahdollista, että media, kaikki poliitikot ja ao. etujärjestöt ovat siunanneet tämänkaltaisen pienten rehellisten yrittäjien varallisuuden takavarikoinnin ja rosvouksen. Olisiko asiaa avittamassa maan tapa, jossa varakkaimpien säästöt on siirretty veroparatiiseihin, joista sijoitustoimintaa käydään hallintarekistereiden avulla, jolloin vältytään Oy:n maksamat ketjutetut yli 100 % triplaverot!
Lisäksi tiedämme, että maahamme vakiintuneen tavan mukaan varakkaat rikastuvat hyödyntämällä häikäilemättömästi reaaliaikaisia sisäpiiritietojaan köyhempien säästäjien kustannuksella. Tämä on Suomessa mahdollista, koska viranomaiset laiminlyövät tehtävänsä ja täten mahdollistavat rikollista toimintaa!

Vasemmiston tärkein tavoite, voitot ja säästöt sosialisoiva ”oikeudenmukainen verotus”, on toteutunut täydellisesti, mutta vain tavalliselle väelle, omaa etuaan ajaneiden porvaripäättäjien häikäilemättömän ja moraalittoman toiminnan tuloksena.

Käytännössä vahvasti porvarienemmistöinen eduskunta on lisännyt propagandakoneistonsa, median tukemana, veroja ketjuun tavallisille rehellisille säästäjille. Tämä on johtanut vasemmiston argumentointiin: ”rikkaiden rikastumiseen ja köyhien köyhtymiseen”, sekä varallisuuden siirtymiseen veroparatiiseihin hyödyntämään muita kansantalouksia!

Pauli Leppä-aho



 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (31 kommenttia)

Käyttäjän viljoh9 kuva
Viljo Heinonen

Eivät yritykset ole verojen maksajia, vaan yhteiskunnalle yrittäjätoiminnasta menevien verojen ja maksujen kerääjiä. Kuluttaja, joka tuotteen tai palvelun ostaa on ainoa lopullinen maksaja. Sitä on yrittäjäkin silloin, kun hän on henkilökohtaiseen tarpeeseen tarvittavien tavaroiden ja palvelusten ostaja.

Veotuksen perusteet pitää muuttaa siten, että jokaisen henkilön kaikki tulot tulolähteestä riippumatta lasketaan ensin yhteen ja verotus kohdennetaan tuohon yhteen laskettuuna summaan. Arvonlisävero ja valmisteverot voidaan ja pitää säilyttää ennallaan.

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Otsikko on melko oikea, mutta muuttaisin sen kuitenkin muotoon:
"Porvarihallitukset pk-yrittäjyyden romuttajina!"

Henry

Käyttäjän jormaajaakkola kuva
Jorma Jaakkola

Sitaatti kirjasta "Seppo Lindblom: Kyllä se siitä", sivulta 130:

    ”Koivisto kirjoitti jo 1950-luvulla, että taloudellisen toiminnan luonteen muuttuessa ja yhteiskunnallisen uudistustyön jatkuessa yksityisestä omistusoikeudesta voidaan tehdä täysin sisällyksetön käsite.”

Siis yrittäjienkin sosialisointi kuuluu bernsteinilaisten sosalistien suunnitelmaan.

Taustalla on Turussa toiminut demareiden "Knoellinger-keskustelukerho".

Kerho koostui turkulaisista demarimaistereista, -lisensiaateista ja -tohtoreista ja se kokoontui myös Mauno Koiviston kotona.

Knoellinger-kerho perustettiin jo talvella 1953 suunnittelemaan yhteiskunnallista uudistusta.

Käyttäjän jormaajaakkola kuva
Jorma Jaakkola

Monet Knoelliger-keskustelukerhoon kuuluneiden nimet esiintyvät myös 1990-luvun laman aikaan.

Lama tehtiin tarkoituksella, jotta maailman modernein (Suomen) valtiosääntö saatiin romutettua.

http://jormajaakkola.fi/Valtiopetokset%20Suomessa

Käyttäjän Leppis1949 kuva
Pauli Leppä-aho

Paras Jorma
Silloin oli edullista olla sosialisti ja sittemmin hitas-osakas!

Käyttäjän jormaajaakkola kuva
Jorma Jaakkola

#22

hitas-osakas?

Mitä ne ovat?
Kerrotko lukijoille?
:)

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Leppis: Onko siis kokoomus demareita ja vasemmistoliittoakin pahempi yrittäjyyden romuttaja?

Käyttäjän jormaajaakkola kuva
Jorma Jaakkola

Kokoomukseen on soluttautunut demareita.

Mauno Koivisto kokosi verkoston - ensin turkulaisdemareiden Knoellinger-keskustelukerhossa ja sitten Helsinkiin muutettuaan ns. O-ryhmässä.

Vuonna 1961 Koivisto perusti Touko Markkasen ja Pentti Viidan kanssa yhdistyksen nimeltä "Sosiaalidemokraattinen yhteiskuntapoliittinen yhdistys.
Vain Pentti Viidalla ei nimessään ollut O-kirjainta.

Eräs ministerinäkin ollut henkilö kertoi, että Mauno Koivisto oli Suomen Pankin pääjohtajana ollessaan antanut verkostolleen tehtävän:

Etsikää sopivia nuoria, joille sanotte:
"Suomen Pankin pääjohtajalla voisi olla Sinulle jotakin tehtävää. Oletko kiinnostunut?"

Toinen tieto:
Verkoston tehtäväna oli myös "etsiä" luurankoja kaapeista.

Luurankoja jopa ängettiin kaappeihin, jota voitiin painostaa tai vaientaa.
Yksi tällainen tapaus oli Kauko Juhantalon laiton syrjättäminen kauppa- ja teollisuusministerin tehtävästä vuonna 1992. Demarit järjestivät Juhantalon eroamisen median kautta ilman Juhatalon eronpyyntöä ja eduskunnan käsittelyä.
Jälkikäteen Juhantalo vaadittiin vielä valtakunnanoikeuteen.

Juhantalon kaappiin järjestettiin tarkoituksella "Minä Christoffer Wegelius"-kirjalla "koplaus", jotta Juhantalo ei voi kertoa suuremmasta koplauksesta - Suomen Pankin ja Tampellan koplauksesta.

Samalla Juhantalosta saatiin laman syyllinen - kansalaisille sylkykupiksi.

Käyttäjän jormaajaakkola kuva
Jorma Jaakkola

Lue
"Kauko Juhantalo ulos 20 vuoden hiljaisuudesta…"
http://www.promerit.net/2013/10/23127/

ProMerit-blogi liittyy Yle-Satakunnan kuvaamaan Juhantalon videohaastatteluun, joka on julkaistu 23.10.2013.

Käyttäjän jormaajaakkola kuva
Jorma Jaakkola Vastaus kommenttiin #9

Katso Yle-Satakunnan 23.10.2013 julkaisema uutinen ja videohaastattelu:

    "Valtakunnanoikeudessa tuomittu Juhantalo rikkoi 20 vuoden hiljaisuuden - video


    Entinen kauppa- ja teollisuusministeri Kauko Juhantalo syyttää median, talouden ja politiikan eliittiä valtakunnanoikeudessa saamastaan tuomiosta. Kauko Juhantalo sai valtakunnanoikeudessa vuoden ehdollisen vankeustuomion kaksikymmentä vuotta sitten. Ensi kertaa tuomiostaan julkisesti puhuneen Juhantalon mukaan hän joutui syyttömänä lama-ajan syntipukiksi.
    "

Osoite
http://yle.fi/uutiset/valtakunnanoikeudessa_tuomit...

Käyttäjän jormaajaakkola kuva
Jorma Jaakkola Vastaus kommenttiin #10

Tämä Ylen uutinen kertoi etukäteen Juhantalon haastattelusta:

    Tutkija: Media ratkaisi Juhantalon kohtalon


    "Politiikan tutkija, valtiotieteen tohtori Erkka Railo arvioi, että poliitikko Kauko Juhantalo (kesk.) joutui aikanaan eroamaan ministerin paikalta ja joutui lopulta tuomiolle valtakunnanoikeuteen, koska tiedotusvälineet ja niiden tapa reagoida poliitikkojen toimintaan oli muuttunut. Juhantalo on keskiviikkona Yleisradion haastattelussa.

http://yle.fi/uutiset/tutkija_media_ratkaisi_juhan...

Käyttäjän jormaajaakkola kuva
Jorma Jaakkola Vastaus kommenttiin #10

Haastattelussa Juhatalo viittaa myös tuomioistuinlaitoksen toimintaan.

Koivisto ohjeisti tuomioistuinlaitosta ns. Koiviston konklaavissa.
Ks. Promerit-blogi
http://www.promerit.net/2015/01/koiviston-konklaavi/

Käyttäjän jormaajaakkola kuva
Jorma Jaakkola Vastaus kommenttiin #13

# 13

Kerron Koiviston konklaavista myös omalla kotisivullani
http://jormajaakkola.fi/Koiviston_konklaavi

Käyttäjän jormaajaakkola kuva
Jorma Jaakkola

Kirjoitin # 8:

"Juhantalon kaappiin järjestettiin tarkoituksella "Minä Christoffer Wegelius"-kirjalla "koplaus", jotta Juhantalo ei voi kertoa suuremmasta koplauksesta - Suomen Pankin ja Tampellan koplauksesta."

Videolla Juhantalo kertoo, miten Esko Ollila (Suomen Pankista) halusi, että Tampella pelastetaan kauppa- ja teollisuusministeri Juhantalon hallinnoimilla rahoilla.

Wegeliuksen pankki eli SKOP oli joutunut Suomen Pankin haltuun ja samalla Suomen Pankin haltuuun oli tullut SKOPin 100 %:sti omistama Tampella.
Tampellan pelastaminen vaati siis pankkitukea - aivan omaa pankkitukeaan, koplausta, jota nyt kinuttiin Juhantalolta.
Juhantalo ei suostunut, jolloin alkoi kosto ja vaientaminen.

Suomen Pankin toiminta oli laajentunut alueelle, joka ei sille kuulunut eli Suomen Pankista oli tullut sotateollisuutta harjoittava yritys.

Tampellaa ei saanut päästää konkurssiin, sillä presidentti Koivisto oli sopinut Georg Bushin kanssa Hornet-ostoista, joihin kuului vastaostoina Tampellan kranaatinheittimet ja sopimus, että Tampella kokoaa Hornetit.

Juhantalon kohtalona oli se, että sattui olemaan kauppa- ja teollisuusministeri.

Hyvä kysymys on:
Tiedettiinkö Juhantalon talousvaikeudet jo ennen ministerivalintaa? Eli että syyt mahdollisissa vaikeuksissa voidaan vierittää Juhantalon niskaan.

Juhantalon tapauksesta kertominen ei mennyt off-topiciksi, sillä Juhantalo kertoo avautumisvideolla yrittäjien huonosta kohtelusta ja Koiviston konklaavista, joka vaikutti tuomioistuinlaitoksen toimintaan.

Juhantalo tietää Koiviston konklaavista ja myös sen asiakirjoista, koska olen häntä vuodesta 2000 lähtien informoinut.

Käyttäjän jormaajaakkola kuva
Jorma Jaakkola

#8:

    "Kokoomukseen on soluttautunut demareita."

Kauko Holopainen (sd) kirjoittaa kirjassaan "Harri Holkeri - kahden presidentin mies",
että demareiden ja Kokoomuksen eli sinipunan salaiset esileikit alkoivat syksyllä 1985.

Käyttäjän Leppis1949 kuva
Pauli Leppä-aho

Paras Kari
Mitä tykkäät itse, jos punaleiri vihervasemmisto avoimesti kertoo vihaavansa voittoa tavoittelevia yksityisiä yrityksiä ja yrittäjiä. Hyväksyvänsä vaan suuret valtio-omisteiset yritykset, joita he itse johtavat, kuten neukkulassa aikoinaan. Sekä omien ammattiliittojensa verovaroilla verovapaasti pyörittämän häikäilemättömän yritystoiminnan, kuten SAK/VVO, mikä rikkoo törkeästi mm. EU:n kilpailulakeja!
Toinen osapuoli puolestaan kerää porvareiden ja yrittäjien valtakirjat ja tekee kauppaa ja myy jopa heidän perustuslailliset oikeutensa saadakseen valtaa, rahaa ja viran Euroopassa!
Toinen on aatteensa mukaan kaiketi rehellinen ja avoin ja toinen petollinen huijari, koska "niillä ei ole muuta puoluetta jota äänestää, niin ne joutuu äänestämään kuitenkin meitä"!

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

#17. Ulkoparlamentaariset,vallankumoukselliset korporaatiosyndikaatit ovat nousseet kolmen valtiomahdin yläpuolelle, siksi Suomen asiat ovat rempallaan. Tarttes tehdä jotain.

Jukka Laine

Kokoomuslaisten liittojen asia on tärkeämpi kokoomuspuolueelle kuin pk-yrittäjien.

Käyttäjän Leppis1949 kuva
Pauli Leppä-aho

Paras Jukka
ja oma henkilökohtainen lyhytkatseinen etu menee kaiken edelle!

Käyttäjän jormaajaakkola kuva
Jorma Jaakkola

Sanon toisin:

Taloudellisen edun tavoittelu ja pyrkyryys - uraputken kehittäminen kaikin konstein menee kaiken edelle.

Käyttäjän jormaajaakkola kuva
Jorma Jaakkola
Käyttäjän Leppis1949 kuva
Pauli Leppä-aho

Kiitos Jorma. Jonkun on vain uhrauduttava ja kerrottava totuus, vaikka pääseekin roviolle, mutta tästähän on minulla 24 vuoden kokemus!

Käyttäjän Leppis1949 kuva
Pauli Leppä-aho

Laitan tähän kolumnini skannauksen luettavaan muotoon.

Kolumni Helsingin Kokoomus

KAKSOISKAUPUNKI HELSINKI-TALLINAN ONGELMA 2004

Mitä haasteita ja mahdollisuuksia Helsingille seuraa Vappuna tapahtuneesta EY- laajennuksesta, jossa kymmenen pääasiassa entisen neuvostotasavallan 75 miljoonainen väestö liittyi jäseniksi? Tulokkaat ovat harjoitelleet markkinataloutta vuosikymmenen ja korjanneet kommunismin traumoja ja vaurioita.
Rahanreikää silti riittää. Muistettakoon, että elämme vieläkin maailmanlaajuista matalasuhdannetta, jonka osiltaan laukaisi Berliinin muurin sortuminen. Tuolloin Euroopan talousveturi Länsi-Saksa sai pannuunsa niin huonoja hiiliä, että vauhti hyytyi. Kommunismin 50-vuotinen tuho niin materiaalisella, kuin henkisellä tasollakin, oli perusteellista.
Pienessä 16 miljoonan ihmisen itäosassa vaurioiden korjaamiseen tarvittiin niin paljon pääomia, että korot nousivat huimasti maailmalla. Tästä seurasi ensin Saksan, sitten Euroopan ja lopulta koko maapallon taloudellinen taantuma.
Kehitystä seurannut Neuvostoliiton hajoaminen lisäsi etenkin Suomen ja Helsingin tuskaa. Helsingissä, jossa pitäisi olla työvoimapula, on vieläkin 30 000 työtöntä, eli 9 % työvoimasta! Hinta on kallis.

Muutosta parempaan ei ole näköpiirissä, sillä taloustieteilijät ovat havainneet työttömyydellä ja bruttokansantulolla olevan tietyn yhteyden(Okunin laki). Tämän kaavan mukaan hallituksen tavoitteena oleva 9 % työttömyyden puolittaminen vaatii keskimääräistä 4 % vuotuista kasvua seuraavat 9 vuotta. Työttömyyden alentuminenkin vaikuttaa mahdottomalta nykyisillä hallituksen toimilla. Vaikeaa tilannetta ei paranna se, että hallitusvastuussa olevat puolueet eivät palauttaneet Helsingiltä riistämiään yhteisöverotuloja vaalilupaustensa mukaisesti, vaan rosvous jatkuu entiseen tapaan. Mainittakoon, että samat tahot estävät kaiken lisäksi myös kaupungin järkevän taloudellisen toiminnan ja suurten resurssien hyödyntämisen naurettavilla tekosyillä, viivyttämällä mallini mukaisen vuokra-asuntojen saneerausohjelman käyttöönottoa.
Kolme vuotta ajamallani toimintamallilla, jossa vanhoja peruskorjaustarpeisia vuokra-asuntoja päittäin ”vaihdetaan uusiin” reilut tuhat vuodessa, säästetään jättimäiset peruskorjauskulut ja saadaan monia muita hyötyjä, kuten vanhat asunnot ostaneiden uusien veronmaksajien verotulot ja uusien velattomien asuntojen vuokratulot, säästettäisiin helsinkiläisten veronmaksajien rahoja keskimäärin miljardi euroa vuodessa, mikä on puolet maksamistamme kunnallisveroista! Kuvitellaan, että jättitunarointi voidaan paikata jatkossakin veronkorotuksilla.
Verotus tulee olemaan avainasemassa niin työttömyyden torjunnassa kuin siinä, hyödymmekö vai häviämmekö laajennuksesta. Alkoholijuomien valmisteveroja on jo jouduttu alentamaan, sen suurista kansantaloudelle aiheutuvista kustannuksista huolimatta, toivoen ”viinarallin” vähenevän, jolla etenkin Viro Suomen kustannuksella on rikastunut muita uusia jäsenmaita vauraammaksi.
Selviytymisemme kannalta ratkaiseva, paljon kritiikkiä saanut yritysverouudistus, on eduskunnan käsittelyssä. Siihen toivoisi merkittäviä muutoksia, veronalennuksia, jotta kilpailukykymme paranisi.
Kymmenen vuotta sitten suuressa kriisissä tehty aiempi uudistus teki maastamme pääomiltaan maailman ankarimmin verotetun maan. Tämän jälkeen sitä on vielä kiristetty. Maamme vähäisten pääomien verotus on usein suurempaa, kuin niistä saadut tulot. Huomattava osa pörssiyhtiöistä ei näytä milloinkaan pystyvän jakamaan osinkoja niin paljon, että se riittäisi edes järjettömän varallisuusveron (kateusveron) maksuun. Tällä verolla ei saada merkittäviä tuloja valtion kassaan, mutta sillä on kansantalouttamme tuhoava vaikutus pääoman, hyvinvointimme perustan, karkottajana hyödyttämään kilpailijoidemme kansantalouksia.
Vuosikymmen sitten veropohjaa ”laajennettiin” mm. siten, että esim. inflaatio, sekä monet muut kulut luokiteltiin tuloiksi ja niitä verotetaan nyt poikkeuksena muuhun maailmaan varallisuutena ja myyntivoittoina! Listautumattomista osakeyhtiöistä saa mm. nämä ”voitot” nostaa käytännössä palkan marginaaliverolla 60%. Tämä on puhdasta varallisuuden sosialisointia. Uusi esitys alentaisi hieman veroprosentteja, ei kuitenkaan edes aiemmalle 25 % tasolle ja toisi kaksinkertaisen osinkoveron. Näinkö hallitus (ammattiliitot?), lisäämällä työttömyyttä, aikoo ottaa uudet haasteet vastaan!
Yrittäjyyttä kannustetaan, koska on kiistatonta sen olevan ainoa keino työllisyyden paranemiseen, mutta vain virallisessa liturgiassa, käytännön toimet ovat käänteisiä. Yrittäjiksi ryhtyvät vain ne, jotka eivät tiedä millaiseen viranomaishöykytykseen joutuvat.
Hyvinvointimme edellytyksenä on kasvu. Jättikallis työttömyys on täysin seurannaissuhteessa kasvuun, jota ei saada aikaiseksi ilman pääomia, investointeja ja yrittämistä.
Tulevaisuudessa investoinneista EY:n sisällä kilpailee kymmenen uutta jäsenmaata, joista mm. Viron yritysverotus on nollatasoa! Luuleeko hallitus, että se pystyy kilpailemaan pääomista, uusista investoinneista ja koulutetusta työvoimasta, keksimällä lisää veroja jo maailman kovimmin verotetulle pääomalle. Myöskin pienipalkkaisen, torjuaksemme ”kiinailmiötä”, sekä korkeapalkkaisten, kilpaillaksemme asiantuntijoista, työn verotusta tulisi laskea tuntuvasti, jotta meillä riittäisi houkuttelevuutta uusille investoinneille.

Turhaa pöhöttynyttä julkisen vallan ohjailubyrokratiaa on varaa karsia tosi paljon, sillä esim. Virossa julkisen sektorin suuruus on vain viidestoista osa omastamme. Muuten tulemme näkemään ”kaksoiskaupungin” Helsinki-Tallinna, jossa Tallinna hoitaa bisneksen ja me työvoiman koulutuksen, sairaat, vanhukset ja syrjäytyneet.
Verouudistuksen sisällön junailleet ammattiliitot ovat huolissaan halvan työvoiman ryntäyksestä maahamme. Ruotsin pääministeri Göran Persson (sd) on itseni tavoin huolissaan työpaikkojen karkaamisesta kevyen verotuksen ja alhaisten kustannusten uusiin jäsenmaihin, sekä sosiaalituristeista, jotka tulevat nauttimaan korkean verotuksen maiden hyvinvointipalveluista. Ruotsissa ongelmaa esitetään ratkaistavaksi mm. poistamalla varallisuusvero, sekä alentamalla yhteisö- ja pääomatuloveroja.

Pauli Leppä-aho
kaupunginvaltuutettu ( kok)
Helsinki

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Hyviä paljastuksia koko kansan luettavaksi ja ihmeteltäväksi. Noin sitä tasa-arvon , oikeudenmukaisuuden, demokratian ja "kansan" nimissä kähmitään, suhmuroidaan ja vehkeillään häikäilemättömästi- EU:n finanssiauervaaroja myöten tekaistuja huijauskriisejä/talouskulpia sumplaten.

Ensin on oma etu, sitten puolue-etu ja viimeisenä populistisesti hurskastellaan vaalipuheissa kansan etua. Vastuuta ei tunneta. Häikäilemätöntä toimintaa vaalikeskeisesti taktikoiden, viis maan asioista, kunhan itse hyödytään rahavirroista ja muista eduista. "Kansan tapa" ja Hyvät-Veljet!

KORRUPTOITUNUTTA PORUKKAA!

Ei ihme,että politiikan ja poliitikkojen arvostus vain huononee huononemistaan.

Käyttäjän Leppis1949 kuva
Pauli Leppä-aho

Jorma kysyt mikä on hitas-osakas?
Järjestelmä, jossa asuu noin 80 000 helsinkiläistä, on virallisesti kehitetty Helsingissä turvaamaan kohtuuhintaiset asunnot työssäkäyville. Siitä on äskettäin tehty kirja "Herkkä hitas" Hesarin toimittajan Nurmen toimesta. Toisenlainenkin versio hitasista löytyy, eli sen tarkoitus on ollut turvata hitas-osakkaiden rahoilla puoluerahoitus ja tyydyttää kommareiden sosialisointikiima! Itse olin päässyt Helsingin tilaamaan ja kontrolloimaan kirjaan "järjestelmän kiivaimpana arvostelijana", mutta sanaakaan ei kerrottu, että tein pyyteetöntä työtä käytännössä omilla kustannuksillani, kolme vuosikymmentä, käytännössä yksin, saadakseni järjestelmän, joka perustui epäkohtiin, toimivaksi ja siis tarpeettomaksi!
Maksoin kovan hinnan lupauksestani hitas-osakkaille panna heidän asiansa kuntoon. Haluaisin tietää toisen, jota olisi enemmän vainottu mm. omassa valtuustoryhmässä (penintallissa) ja josta olisi enemmän keksitty ja levitetty valheita ja herjoja kuin minusta urakkani aikana, mutta sen kestin, kun tiesin olevani oikeassa ja asia oli äärimmäisen merkityksellinen! Nyt kun työ tuli tehtyä, niin hitas-asukkaatkin käänsivät selkänsä.
Lisää Hitasista voi lukea Hitas-Torpparista kotisivuiltani, missä on oikeaa objektiivista tietoa asiasta propagandan sijaan.

Käyttäjän jormaajaakkola kuva
Jorma Jaakkola

Kiitos vastauksesta.

Kappas vain!

Löysin kotisivusi googlettamalla.
Tiedoksi myös muille lukijoille:
http://www.kolumbus.fi/pauli.leppaaho/

Käyttäjän Leppis1949 kuva
Pauli Leppä-aho

Panen vielä selvennykseksi pääomanpalautuksen skandaalimaisen verotuksen, salassa sovitun sijoituksen rosvouksen, josta vaikenemalla koko jengi luulee selviävänsä.

Osakeyhtiöiden omistajat saavat ikävän yllätyksen vuodenvaihteessa!

Hallitus ei halua eikä ole kiinnostunut korjaamaan edellisen Stubbin hallituksen tekemää jättimunausta. Siinä yhtiön vapaaseen pääomaan sijoitetut varat palautettaessa verotetaan osinkoina, eli käytännössä 50 %! Eli kun panet tonnin taskuun, niin nostettaessa puolet ottaa verottaja, jos tasku on Oy!
Historia on seuraavanlainen. Vuonna 2006 mahdollistettiin sijoittaa yhtiöön vapaan pääoman rahastoon varoja, mitkä voi nostaa tarvittaessa yhtiöstä takaisin ilman veroseuraamuksia ja ilman mutkikasta osakepääoman alennusoperaatiota. Nämä varat lasketaan omaan pääomaan ja niillä pystyy hivenen kohtuullistamaan yhdestä pääomaverosta kolmen ketjun veroksi muuttunutta usein yli 100 % pääomaveroa tiettyyn summaan asti. Meillähän on määritelty verotuksessa myös mm. inflaatio tuloksi!
Stubbin hallitus sääti lain, jolla ”selvennettiin” verottajan mielivaltainen menettely lailliseksi, millä se aiemmin, vastoin alkuperäistä tarkoitusta, verotti näitä nostoja peiteltynä osingonjakona! Salassa valmisteltu laki astuu nyt voimaan 1.1.20016 Oy:n omistajien yllätykseksi! Itse olen yrittänyt tätäkin lakiesitysta selvittää jo useita vuosia, mutta edes etujärjestöt eivät ole ymmärtäneet asiaa ministereistä ja kansanedustajista puhumattakaan! Tyypillistä meidän kenenkään hallitsemattomalle verolainsäädännölle on tässäkin tapauksessa se, että maasta ei löydy ketään, kuka ennalta tietäisi miten verottaja tulkitsee eduskunnan tekemiä lakeja!
Uuden hallituksen tulee tehdä pääomatulojen ja yritysverojen uudistus puhtaalta pöydältä. Nykyinen tilkkutäkiksi muodostunut veroa veron päälle on äärimmäisen mutkikas ja tulkinnanvarainen sotku, mitä kukaan ei näytä hallitsevan. Olemme jo menettäneet mm. Viroon 25000 yritystä, koska siellä ei tunneta yli 100 % ketjuveroja, mitkä meillä on oikein laskettuna yleisiä. Virossa sen 1/15 julkinen sektori, verrattuna Suomeen, kyetään rahoittamaan nolla yritysverolla, jolloin yhtiön voitto jää kokonaisuudessaan investointeihin ja työpaikkojen luontiin.
”Kataisen tekemä vuoden 2013 fantastinen verouudistus” osakeyhtiöille ja piensäästäjille!
On unohtunut, että pääomaverotuksen piiriin joutuneet tulot ovat hyvin moninaisia. On inflaatiota, mikä ei ole lainkaan tuloa, vaan rahan arvon alenemista, mistä seuraa nimellishinnan muutos, eli meillä ns. ”myyntivoitto”, mikä meidän ketjuveroissa tulee moneen kertaan verotetuksi tulona!
On osinkoja, joita on verotettu jo tuplasti jne. Lisäksi on paljastunut, että yhtiöön sijoitetun pääomanpalautus verotettaisiin jatkossa osinkona, eli käytännössä 50 %.
Yhtiöön ”lainatut” inflaation syöneet varat siis vielä käytännössä sosialisoitaisiin, jos ne palautetaan omistajilleen, mikäli hallitus ei muuta lakia. Tämä johtaa siihen, että yrittäjä, jonka varat on poliitikot ”takavarikoineet” eivät pääse koskaan eläkkeelle joutumatta putsatuksi! On törkeää, että samat poliitikot vaativat yrittäjiä työllistämään, jotka ovat tehneet rosvouksellaan yrittäjyyden taloudellisesti mahdottomaksi!
Suuresti arvostamani Nalle Wahlroos ja Kalle Isokalliokaan eivät täysin ymmärrä pääomaveron ja yritysveron äärimmäisen mutkikkaaksi tehtyjä rosvousmekanismia. Ehkä heillä ei ole suomalaisen pikkuyrittäjän ongelmia.
Nallelta kysyttiin TV haastattelussa provosoivasti vanhaan tapaan, että eikö lievästi verotettavia pääomatuloja pitäisi korottaa. Tähän Nalle vastasi, että niissä on tuplavero. Ensin yritys maksaa 20 % ja sitten osingonsaaja 32 %, että se menee samoihin kun palkkavero suurituloisilla.
Isokallio puolestaan Jälkiviisaissa laski aivan oikein, että korkojen noustessa prosentista viiteen, valtion kestävyysvaje kasvaa 5-10 miljardia. Mutta hänkään ei huomannut, että EU:n keskuspankin rahanpaino on heikentänyt euron, eli devalvoinut sen 20 %, mikä siirtyy varallisuuden nimellishintoihin ja ketjuveron ansiosta sosialisoituu lähes kokonaisuudessaan valtion verotuloiksi. Niinpä valtio saa jokaista 100 miljardin omaisuuserää kohti käytännössä inflaation ketjuveroina lähes koko 20 miljardin verotulot lahjaksi! Kestävyysvaje siis häviää meidän rakennetulla verorosvouksella automaattisesti sosialisoimalla säästöt inflaatiota hyväksi käyttäen! Tästä eivät alan lukuisat järjestöt puhu lainkaan, vaikka inflaation verotus ”veropohjan laajennuksesta” asti on ollut käytössä jo neljännesvuosisadan ja josta itse olen kirjoitellut ja puhut pari vuosikymmentä!
Edellisen hallituksen punavihreät sosialistipuolueet saivat vaatimuksensa läpi ja häipyivät vaalityöhön. Nyt heidän tuhotyönsä on uuden hallituksen korjauslistalla. Sosialistit olivat tyytyväisiä, kun saivat propagandansa mukaiset ”verottomat osingot” triplaketjuveron piiriin ja sijoitetun pääomakin jaettavaksi kannattajilleen. Näin rahoitettaisiin kansalaispalkka, mistä osallisiksi pääsisivät myös ikänsä raataneet rosvotut yrittäjät! Näin kaikin puolin epäonnistunut paketti hyväksyttiin asiaa vähääkään ymmärtävien toimesta riemunkiljahduksin.
Kiittelevätkö todella piensäästäjät ja myös ne osakeyhtiömuodon aikoinaan valinneet säästäjät, jotka ovat saaneet ansiotoiminnalleen käytännössä jo kolmannen verotusportaan sääntömuutosten loputtomassa ketjussa. Kaikilla näillä suurilla veronkiristyksillä (omien kuppauksella) turvataan mm. piensäästäjien asema Välimeren kulttuurin maissa, joissa ei ole tapana noudattaa lakeja, eikä sopimuksia, jos ne eivät ole heille hyödyksi, sekä nyt myös jättikallis pakolaissirkus.
Suomen verotuspolitiikka hävittää kupattavat pääomat ja sen myötä yrittäjyyden ja työn kilpailijamaihin. Tätä toimintaa tukee lisäksi huijareiden tienestiksi osoittautunut, vääriin tietoihin ja käsityksiin perustuva ympäristöpolitiikkamme, kuten ”ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos”.
Oikeaa politiikkaa olisi tietenkin osakesäästämisen ja yksityisen vuokra-asuntotarjonnan tukeminen, ryöstöverottamisen sijaan, mikä edellyttäisi porkkanoita. Tällöin pääomat jäisivät omaan maahan tuottamaan omille kansalisille hyvinvointia tehokkaimmalla mahdollisella tavalla ja turvaisivat työpaikkojen ja yritysten säilymisen kotimaassa.
Aiemmin Oy:stä sai omistaja nostaa sosialistien propagandan mukaan nimitetyt ns. verottomat osingot, siis yhteen kertaan verotetut voitot, kuten muutkin toimijat.
Sitten keksittiin vain Oy- muotoiselle yhtiölle ketjuvero, josta tulomuodosta riippuen, sai vähintään yhteen kertaan verotettuja voittoja nostaa lopulta 60 000€/vuosi, mikäli oli riittävä nettovarallisuus. Muuten kolmas ketjuvero maksettiin korkeana, jopa 50 % palkansaajan marginaaliverona. Voitothan voivat olla esimerkiksi jo vähintään kahteen kertaan verotettuja pörssiyhtiöiden osinkoja, tai inflaation aikaansaamia myyntivoittoja, eli ei lainkaan tuloja, joita ei aiemmin verotettu viiden vuoden omistusajan jälkeen ollenkaan.
Tästä osakeyhtiöitä poikkeuksellisesti kohdellusta verovainosta on aiheutunut se, että yhtiöille on jäänyt jo vähintäänkin pariin kertaan verotettuja voittoja kotiuttamatta yhtiön taseeseen. Nyt niitä verotetaan kaikilta osin vielä kolmannen kerran ja tämä koskee vain listautumattomia osakeyhtiöitä. Monissa tapauksissa oikein laskettuna meillä on jo nykyiselläänkin yritys-ja pääomatulojen veroaste maailmanennätyksellinen yli 100 %!
Aikooko nykyinen hallitus poistaa yrittäjiltä ja säästäjiltä oheiset verotuksen vääryydet?
Etujärjestöjen miehet, kuten Heinäluoma, Rinne, ja nyt Soinikin vaativat pääomatulojen verotuksen koventamista, jolla rahoitettaisiin mm. 500 päivän ansiosidonnaisen työttömyysturvan jatkuminen!
Kokemuksesta voin sanoa, että maakunnissa on vaikea löytää rakennusmiehiä, siivoojia, eikä muutakaan väkeä töihin, kun ansiosidonnainen toimii hyvin!
Kysyisin näiltä lyhyen matikan miehiltä, paljonko on oheisen tapauksen veroprosentti ja paljonko he vielä korottaisivat sitä! Myös muut voivat vastata.
Osakeyhtiöt ja säästäjät ovat joutuneet jättimäisen julkisen byrokratian elättäjiksi. Ensin keksittiin, että verottamalla inflaatiota tulona, voidaan sosialisoida ihmisten säästöt. Esitän tässäkin yhteydessä kysymyksen, johon en ole saanut vastausta:
Palonko on ”pääomatulojen lievä” veroprosentti tässä todellisuutta vastaavassa keksityssä esimerkissä? Mokia OYJ myy kiinteistönsä 200 miljoonalla, mistä se saa inflaation aikaansaamaa myyntivoittoa, ei siis tuloa, 100 miljoonaa. Ensin yhtiö maksaa ”voitostaan” veron! Sitten se jakaa ”loput” osinkoina omistajilleen, jotka niin ikään maksavat tästä veron toistamiseen. Mikäli omistaja on Oy, maksaa sen omistaja veron kolmannen kerran, mikä voi vastata palkansaajan marginaaliveroa. Asiaan kuuluu vielä, että yhtiö ei pääse ”hyödyntämään” hankintameno-olettamaa, joten lähes koko myyntihinta voi olla verotettavaa tuloa. Lisäksi edellinen hallitus keksi määrätä verotettavaksi tuloksi pääomapalautuksen, eli omistajan yhtiöön lainaama inflaation syömä pääoma verotetaan palautettaessa osinkotulona, siis käytännössä 50 % verolla! Kun vielä on keksitty, että yhtiöllä voi olla puoli tusinaa erilaisia tulomuotoja, joiden tappioita ei voi vähentää keskenään, on yleistä, että tappiota tuottava yritys maksaa tuloksestaan veroa! Tätä kaikkea markkinoidaan yrittäjän tukemisena ja pääomien houkuttelemisena Suomeen, että saataisiin työpaikkoja!

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

#28. P-L-a. Viranomaiset saattavat olla hyvinkin kiinnostuneita noista tiedoista. Älä kätke arkistojasi: "läpinäkyvyys ja avoimuus" on nyt muotia! MOT:kin ehkä.

Toimituksen poiminnat