*

Leppis1949

Prosenttilasku vaikeaa myös ilmastopäättäjille!

Prosenttilasku vaikeaa myös ilmastopäättäjille!

Monissa asioissa korvaamattoman taitava kaupunginjohtajamme Jussi Pajunen Pohjoismaisten kollegoidensa muassa sitoutuu artikkelissa Mielipide HS 7/12 2015 alentamaan päästöjä ja torjumaan ilmastonmuutosta yli kansallisten tavoitteiden. Lisäksi johtajat kannustavat myös muita maita vähentämään päästöjään siten, että voimme rajoittaa ilmaston lämpenemisen enintään kahteen asteeseen!

Artikkelissa todetaan, että YK:n ympäristöohjelman Unepin mukaan yli puolet maapallon väestöstä asuu kaupungeissa, jotka tuottavat 75 % maailman kasvihuonepäästöistä! Jos näin on, liityn minäkin tukijoihinne. Tähänastinen käsitykseni on ollut, että ihmisen osuus maailman kasvihuonepäästöistä on vain muutaman prosentin luokkaa! Esimerkiksi IPCC:n mukaan pahimman, eli hiilidioksidin määrästä se on lähteistä riippuen vain 4-12 %. Kaupungit siis tuottaisivat 3-9 % koko CO2:n määrästä, ei siis artikkelissa väitetyt 75 %!

Ilmastonmuutos on äärimmäisen mutkikas asia, mitä ihminen ei vielä ymmärrä. Kaikki mallit perustuvat uskomuksiin, ei tieteelliseen näyttöön. Uskottavin teoria, mikä on myös tietotekniikkamalleilla kyetty todentamaan oikeaksi, on Niels Bohr instituutin kvanttimekaniikan tutkijoiden näkemys, jonka mukaan ilmasto muuttuu auringon tehovaihteluiden ja kosmisen säteilyn aiheuttamien pilvimuodostumien vaikutuksesta. Muilla kasvihuonekaasuilla, kuin vesihöyryllä ja siitä muodostuvilla pilvillä, ei ole merkitystä ilmaston alinomaiseen muutosprosessiin. Kvanttimekaniikan tiedemiesten näkemyksiä tukee myös auktoriteetiksi julistetun IPCC (YK:n ilmastopaneeli) toistuvasti täysin epäonnistuneet ennusteet. Sille on annettu jättiresurssit, mutta mahdoton tehtävä, osoittaa ihminen syypääksi ilmastonmuutokseen.

Vesihöyryä tuottava auringon säteilyenergia alle tunnissa maapallolle vastaa koko ihmisen vuoden energiatuotantoa, mistä vain osa on fossiilista energiaa. Auringon promillen tehovaihtelu jo on kymmenkertainen ihmisen tuotantoon verraten. Tästä on helppo tehdä johtopäätös, että ihmisen toimilla ei ole vaikutusta ilmastonmuutokseen, mutta on tärkeää paikallisen ilmanlaadun parantamisen ja luonnonvarojen säästämisen kannalta.
Energiapolitiikassa tulisi huomioida kokonaisvaikutukset, mitä nyt ei tehdä. Puhtaasti ja suurella hyötysuhteella toimivia hiilivoimaloita, kuten Helsingissä, ei pidä sulkea ennen taloudellisen käyttöiän loppua. Myöskään esimerkiksi käyttökelpoisia autoja ei verohoukutuksin pidä romuttaa, koska ”kokonaistase” aina menee vahvasti negatiiviseksi.
Myöskään Euroopan ei pidä romuttaa kilpailukykyään sitoutumalla vääriin uskomuksiin perustuvaan energiapolitiikkaan, mikä edesauttaa meidän puhtaamman teollisuuden ja työpaikkojen siirtymistä ”saastuttaviin” kehittyviin maihin. On tuomittavaa lietsoa diktatuurimaiden keinoilla hyvin ikäviin tuloksiin päätyvää joukkohysteriaa. Mielenkiintoista on seurata, mihin Pariisin ilmastokokous johtaa. Paljonko rahaa siirrellään, millä humpuukilla ja kenen taskuihin!

Pauli Leppä-aho
ex. valtuutettu Helsinki

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (24 kommenttia)

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Jos lämpötilan nousu lisää kosteutta josta syntyy lisää pilviä ja sateita syntyy kerros joka sitoo lisää lämpöä ja lämmittää ilmastoa (tämäkin on vain osanen). Sitten hiilidioksidi eli co2, onko kukaan tarkastanut paljonko sitä vapautuu meristä ja soista, nytkin suomen suurin hiilidioksidin lähde on mastalous sekä ruuantuotanto. Lisäksi auringon aktiivisuuden lisäksi liittyy muitakin seikkoja kuten akselin kaltevuus, kiertoradan muoto, ja etäisyys auringosts. Hauskinta vielä on se että ilmasto oliasteen nykyistä lämpimämpi 1000-3000 vuotta ja kaksi astetta 3000-6000 vuotta sitten. Parhaimpina lämpövuosina tammea ja euroopanlehtikuusta tavatiin oulun korkeudella, nykyään kun lehtimetsä on jäänyt Ahvenanmaalle ja Viroon.

Tapani Lahnakoski

Suot ovat päinvastoin merkittävin hiilinielu tai ainakin merien jälkeen. Jos "ikiroutaiset" suot sulavat, niistäkin tulee hiilinieluja eikä suinkaan päästölähteitä, kun heräävät uudelleen eloon ja kasvattavat turvetta.

Käyttäjän Leppis1949 kuva
Pauli Leppä-aho

Paras Tapani
Meidäthän on peloteltu, että silloin se vasta myrkyn lykkää, kun metaani vapautuu!

Käyttäjän MarttiKunttu kuva
Martti Kunttu

Kyllä Pauli on oikeassa ilmastonmuutos-asiassa. Jos ajatellaan vaikkapa Grönlantia (vihreä maa) niin ei vuosimiljardeja sitten ole ollut hiilivoimaloita eikä autojen pakokaasupäästöjä. Silti Grönlannin ilmasto on muuttunut.

Ei siinä paljon ilmastokokoukset auta. Todella raha menee vain joidenkin taskuun.

Hyvä, että Suomesta löytyy edes yksi järkevä ihminen, joka uskaltaa olla eri mieltä, kuin maailman johtavat ilmastoasioista päättävät.

Lainaan tähän erään aikaansa edellä olleen henkilön toteamuksen "se pyörii sittenkin". Tässä on kyse aivan vastaavasta asiasta.

Käyttäjän Leppis1949 kuva
Pauli Leppä-aho

Täyspäisen miehen ajatuksia!

Käyttäjän MattiLehtinen kuva
Matti Lehtinen

Intia on vähän aikaa sitten "luvannut" kolminkertaistaa kivihiilen kulutuksen seuraavan 15v aikana. Tuskin niiden hyötysuhteet on lähelläkään meidän laitosten hyötysuhdetta ja nämä maailman puhtaimmat voimalat vihreät haluaa "sammuttaa" lopullisesti.
Ja onhan tämä vaikea asia politiikkojen ymmärtää.
https://www.youtube.com/watch?v=VTKhJj75LQQ

Käyttäjän Leppis1949 kuva
Pauli Leppä-aho
Käyttäjän KH kuva
Kalevi Härkönen

Ilmakehässä on siinä luontaisesti kiertävää hiiltä ja sitten ihmisen päästämää fossiilista hiiltä.

Joten on aivan mahdollista, että 75% ihmisen päästöistä on vaikkapa 3-9% kokonaisuudesta.

Blogistikin varmasti ymmärtää tämän asian. Joten kirjoituksen sanoma jää epäselväksi.

Käyttäjän Leppis1949 kuva
Pauli Leppä-aho

Kalevi en ymmärrä!
Tai ymmärrän sanoman sitä taustaa vasten, että meidän "asiantuntijat" ovat yleensä peruskoulutuksen lyhyen laskuopin väkeä, täydennettynä kiipeilykurssilla!

Käyttäjän JouniHalonen kuva
Jouni Halonen

Ihailemani Terminaattori-Iso-Arskakin ison veden takaa viimein julkaisee, mistä tässä oikeasti on kyse. Eli kymmeniä vuosia on valehdeltu hiilidioksidista ja käytetty sitä perusteena liikakulutuksen pienentämiseksi. Miksei suoraan kerrottu, että fossiiliset tulevat loppumaan ennenaikojaan kuluttavan ihmiskunnan kasvaessa.

http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/arnol...

Käyttäjän Leppis1949 kuva
Pauli Leppä-aho

Jouni
Fossiiliset loppuu joskus ja onhan se oljy loppunut monasti, mutta sitä kun vaan löytyy aina uutta. Pelastus on, että väestön määrä romahtaa eräiden asiantuntijoiden mukaan, kun emme löydä enää uusia lääkkeitä korvaamaan vanhoja tehottomiksi käyneitä!

Käyttäjän Savolax kuva
Jukka Heikkinen

Onko kukaan laskenut miten monta biljoonaa tämäkin ilmasto-humppa on maksanut ?
Eikä sitä termostaattia ole vieläkään keksitty jolla saisivat lämmön mieleiseksi pallollamme...

Mitä keksivät sitten kun lämpötila alkaa laskea ? Sekin aika on tulossa...

Käyttäjän Leppis1949 kuva
Pauli Leppä-aho

Jukka
Aika tulee jo lähivuosina, kun ei tuule, eikä paista ja töpselistäkään ei tuu virtaa, vaikka ilmastohörhöt niin luulevat!
Venäläisten tutkijoiden mukaan pikkujääkausi on jo käynistynyt. Sen lopuilla 1800 luvun jälkipuoliskolla meidän isot järvet olivat vain kuukauden sulia! Kolmannes Pohjoismaiden väestöstä kuoli nälkään!Mielenkiintoista olisi nähdä onko lämpötila IPCC:n ennustama kaksi vaiko kuusi astetta suurempi, vaiko vähän alempi!

Käyttäjän Leppis1949 kuva
Pauli Leppä-aho

Huomioita katajaisen kansan aivopesusta!
Aiemmin Reporadiona tunnettu laitos on saanut tehtäväkseen aivopestä kansan uskomaan satuihin. Menetelmät ovat samoja kun kulta-aikoina 70-luvulla ja nykyään Pohjois-Koreassa, minkä systeemejä täällä pilkataan.
Keskusteluihin kutsutaan vain vannoutuneita lahkolaisia ja niillä rahanteko silmissä kiiltäviä bisnesmiehiä. Oletteko nähneet yhtään keskusteluohjelmaa tästä äärimmäisen tärkeästä asiasta, missä olisi myös faktatiedoilla esiintyviä henkilöitä käytettävissä!
Sama bakteerista kehittynyt savanninapina asustaa meissä, kun pohjois-korealaisissakin. Prisma ohjelmassa se todistettiin aiemmin illalla.

Tapani Lahnakoski

Näinhän se menee ja vasta nyt puhuvat, että yrityksetkin ovat lähdössä mukaan "ilmastotalkoisiin", joista talkoot ovat kaukana, kun veronmaksajien rahaa tulvii ovista ja ikkunoista.

Käyttäjän Leppis1949 kuva
Pauli Leppä-aho

Paras Tapani
Paniikki ja taktikointi on uskomatonta. Tämä siitä seuraa, kun YK:n auktoriteetillä huijarit ovat sukupolven ajan pelotelieet ihmisiä uskomaan satuja. Miten ne viisi miljardia "savannin apinaa" tämän aivopesun jälkeen saadaan muuttamaan kantansa oikeaksi! Onneksi maapallolla on vielä P-Korea, Kiina ja Venäjä, missä ihmisille on asiasta kerrottu totuus!
Nallekin oli komentanut edustajansa vakuuttamaan, että ei oteta saastuttajia asiakkaaksi! Viimeksi muistamme, että eläkeläiset eivät kelpaa, koska tuovat vain hiekkaa kengissään pankkisaliin!
Loogista on, että seuraavaksi täytyy todistaa, että on pidättänyt pieruaan, koska sillä on juuri sama vaikutus ilmastoon, kun hiilijalanjäljellä, että pääsee Nordean asiakkaaksi!

Käyttäjän TommiMkinen kuva
Tommi Mäkinen

http://www.worldwatch.org/node/6294

51% kasvihuonekaasuista tulee karjasta/karjanhoidosta, ei mul muuta..

Käyttäjän Leppis1949 kuva
Pauli Leppä-aho

Tommi
Ainoa ilmaston lämpötilaan vaikuttava kasvihuonekaasu on vesihöyry ja vain tästä on tieteellistä näyttöä! ja sitähän karja ei juurikaan tuota! Kaikki muu on humpuukia!

Käyttäjän TommiMkinen kuva
Tommi Mäkinen
Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Niimpä, vesihöyry koostuu pienistä pisaroista jotka toimivat kuin polaroivat linssit. Lisäksi lämpeneminen nostaa kosteuden tasoa jolloin pilvien määrä ja sateet lisääntyvä. Sateiden lisääntyminen puolestaan on hyväuutinen mannerjäille ja aavikoille. Valitettavasti sateiden lisääntyminen lisää myös myrskyjä sekä synnyttää suuriakin ilmanpaineen eroja. Koska meitä pelotellaan hysteeriaksi asti ilmaston muuttumisella niin ihminen ei nykyään ymmärrä että muutos on normaalia tai että sään vaihtelu olisi normaalia.

Käyttäjän Leppis1949 kuva
Pauli Leppä-aho Vastaus kommenttiin #21

Daniel
Olen selvittänyt pilvien muodostumisen mekanismin aiemmissa blogeissani, jota esimerkiksi IPCC ei tunne. Siksi ei ota huomioon vesihöyryn merkitystä, mikä käytännössä yksin määrää ilmastomuutokset, täysin pieleen menevissä ennusteissaan. Käytännössä eristysvaikutuksen voi havaita, kun pilvi menee auringon eteen, niin tulee vilu! Samoin meteorologien luulisi ymmärtävän asian, kun talvella pilven alla on plusasteita ja heti ulkopuolella parikymmentä astetta pakkasta.
Sama ammatiryhmä ymmärtää!, että lämpötilakäyrien piirtely sadan vuoden päähän on naurettavaa, kun huomisen säänkin ennustaminen on vaikeaa. Sillä ilmaston käyttäytyminen on äärimmäisen mutkikasta! Pitäisi vain uskaltaa sanoa potkujen pelossakin, että "Keisarilla ei ole vaatteita"!

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Mieleen tuli että kun meille puhutaan lämpenemisestä niin usein näytetään käyrää joka alkaa 1800- 1940-luvulta ja selitetään että lämpeneminen omisi jotenkin luonnotonta. Mutta jos huomioon otta "epätarkat mittaustulokset" eli puiden vuosirenkast niin läpöjakso oli suunilleen sama 500-luvulta 800-luvuille ja korkeampi 800-luvulta 1200-luvuille. Edellisen lämpöjaksen ja 2000-luvun välillä on ollut pienijääkausi joka kesti 1400-luvulta 1800-luvun lopulle. Kylmän jakson eli pienen jääkauden molemmin piolin on noin kahdensadan vuoden siirtymä kausi jolloin ilmasto on joko viilennyt tai lämmennyt.

Käyttäjän Leppis1949 kuva
Pauli Leppä-aho

Daniel
Oikea havainto. Kysymyksessä on täysin tietoinen harhaanjohtaminen. Mm. näistä syistä johtuen ei asiasta voi meillä keskustella, koska tavallisetkin ihmiset tulisivat helposti huomaamaan törkeän huijauksen. Meillä ei esimerkiksi TV ja valtamedia ole sallinut asiasta keskustelua, vaan ovat julistaneet harhaoppia virallisena totuutena jopa urheiluohjelmissa. Elämmekö P-Koreassa?
Mielenkiintoista on nähdä paljonko Pariisin ilmastokokous vaatii meitä maksamaan kehitysmaille, jotta voivat jatkaa maapallon liikakansoitusta, mikä on meidän oikea ongelmamme.

Tästä kirjoitin pikkupoikana kouluaineen jo 50 vuotta sitten, jolloin meitä oli kolme miljardia, joista kaksi näki nälkää! Tuolloin pyysin toimia hallitsemattoman lisääntymisen torjumiseksi. Nyt meitä on kohta 8 miljardia ja pitäisi antaa lisää rahaa, että ongelma pahentuisi!

”Ylikansoitus ja aliravitsemus – aikamme suuri ongelma

Maapallon kolmesta miljardista ihmisestä näkee kaksi miljardia nälkää. Vuosittain kuolee tuhansia ravinnon puutteeseen. Kaikki tämä johtuu ylikansoituksesta. On alueita, kuten Aasiassa ja Afrikassa, joissa ihmisiä elää neliökilometrillä kymmeniä kertoja enemmän kuin meillä Suomessa. On selvää, että näin taajaan asutuilla alueilla ei ravinnon tuotanto aina riitä, sitä on hankittava muualta. Kansa on kovin köyhää, eikä se itse pysty hankkimaan ravintoaan muualta, koska kansainvälinen kauppa on vaihtokauppaa ja mitä näin ollen vaihtaa, kun ei ole vaihdettavaa. Sen täytyy tyytyä omaan satoonsa. Jos jostain syystä tulee huono vuosi, on tilanne entisestäänkin huonontunut. Apua on saatava. Nythän erilaiset kansalliset ja kansainväliset järjestöt pyrkivät auttamaan, mutta eihän nekään pysty mielettömiin uhrauksiin.
Kaikesta tästä on vastuussa käsittääkseni valkoinen ihminen. Se on pystynyt järjestämään heille hyvät lisääntymismahdollisuudet, mutta ei elinmahdollisuuksia. Nyt jäävät eloon kaikki heikotkin yksilöt, jotka aikaisemmin olisivat menehtyneet jo alkuvaiheissa. Luonnon valintaa on liian nopeassa tahdissa horjutettu. Sairaudet ovat hävinneet, mutta nälänhätä on tullut tilalle. Nyt on normaalissakin puitteissa ravintoa niukalti. Heikommat, jotka eivät valvomaan etujaan, kuolevat nyt nälkään ja huonoina satovuosina suuret joukot elinkelpoisia vahvojakin yksilöitä. Näin ei saa jatkua.
Näille kehitysmaille olisi saatava ennen kaikkea valistusta, ja lääketieteellisiä menetelmiä tämän räjähdysmäisen väestönkasvun normalisoimiseksi. Nyt on tuotu lääketiede liian voimakkaana esiin ja valistus jätetty vähemmälle. Seuraukset ovat nähtävissä. Nyt moni ihminen, joka, asia toisella tavalla hoidettuna, ei olisi syntynyt tai jäänyt henkiin, joutuu kitumaan koko lyhyen elämänsä aliravittuna ja kivuliaana, kärsiäkseen sittemmin nälkäkuoleman. Voidaanko tällaista ihmiselämää pitää hyväksyttävänä?”
Tässä lainattuna pikkupojan kouluaine puoli vuosisataa sitten. Silloin nälkää näki kaksi miljardia ihmistä kolmesta. Nyt luku on kolminkertainen, eli kuusi miljardia lähes kahdeksasta! Löytyisikö pikkupojan aivoituksista parempia syitä, maapallomme ongelmiin kuin ihmisten aiheuttamat hiilidioksidipäästöt! Apu liikakansoitukseen ja länsimaisen kulttuurin pakkosyöttö diktatuureihin tottuneisiin sivilisaatioihin oli pikkupojan huolia jo 60-luvulla, jolloin TV vasta teki tuloaan koteihin!

Toimituksen poiminnat