Leppis1949

Miksikö ahkera yrittelijäs suomalainen ei yritä!

”Tieto lisää tuskaa”, mutta ymmärtäminen on kidutusta osa 2!            17/4-15

Kierros vaalitilaisuuksissa osoitti, että näitä ongelmia ei ole riittämiin meidän poliittisilla päättäjillä ja niiksi pyrkivillä.
Esitin viime lauantaina ja nyt Itiksessä poliittiselle kermallemme, johon kuului nykyisiä ja entisiä puhemiehiä, ministereitä, puoluejohtoa ja kansanedustajia, sekä kansanedustajiksi haluavia pari kysymystä satojen vastaavien joukosta.

Ensimmäistä kysymyksistäni (”paskalaki”) on veivattu julkisuudessakin hyvin näyttävästi kymmenen vuotta, mutta toista ei jostain syystä lainkaan. Hämmästyin, sillä osoittautui, että nämä eliittipäättäjät eivät olleet ymmärtäneet juuri mitään, eivätkä edes kuulleet asioista, mistä olivat lait ja asetukset tehneet.

Toinen kysymykseni suuresta valikoimastani oli poliitikkoeliitille eduskunnan tekemästä verouudistuksesta, mikä on osoittautunut jo liian vaikeaksi ao. järjestöjen veroasiantuntijoillekin. Siinä osakeyhtiön osakkaalle palauttamaa pääomaa, eli ”lainaa”, tullaan verottamaan osinkona!

Tämä salainen rosvousoperaatio, on todellakin pysynyt salassa myös ao. etujärjestöjen veroasiantuntijoilta ja medialta!, vaikka itsekin olen sitä jo pari vuotta ahkerasti yrittänyt saada julkiseen keskusteluun.

Nyt valtiovarainministeriö on luvannut tehdä sotkuisesta ja epäselvästä laista ”rautalankamallin, jonka veroasiantuntijatkin ymmärtäisivät”, mutta tuskin lain säätäneet kansanedustajat vieläkään!

Ainoat, jotka ovat vastanneet tähän suurelle vaikuttajajoukolle lähettämääni kysymykseeni, on silloinen Kokoomuksen eduskuntaryhmän pj., juristi Orpo: ”Kokoomusryhmä oli erittäin tyytyväinen esitykseen. Verolain muutosten tarkoitus on lisätä työpaikkoja”, oli vastaus!

Lisäksi Perheyritysten liiton toimitusjohtaja ex.pääministeri Vanhanen myös vastasi seuraavaa: ”liitto keskittyy nyt vain perintöveron poistamiseen”! Sen sijaan mm. kokoomuslaisilla miehitetty Suomen yrittäjät eivät tiedä asiasta mitään, kuten Veronmaksajien etujärjestökään!
 

Tästä veromuutoksesta eivät ymmärtäneet, tai muistaneet mitään edes sen tehneet haastattelemani Itiksen vaalitilaisuuden eliittipäättäjät! Esimerkiksi Keskustan riveissä eduskuntaan pyrkivä toimittaja ihmetteli, että hänen yhtiöllään ei ole noita huolia. ”Miksi panna yhtiöön rahaa, koska yhtiöhän tekee voittoa, jota saa sieltä nostaa ulos”! Siihen, miksi jonkun, joka on pannut yhtiöön rahaa, pitää se menettää joko konkurssin tai verotuksen seurauksena, ei hän vastannut!

Käytännössä ovela muutos pääsääntöisesti merkitsee tätä. Mikäli olet "lainannut" omistamallesi Oy:lle vaikkapa 100000€ riskipääomaa ja mikäli se on säilynyt ja palautat sen takaisin, valtio ottaa tästä inflaation syömästä summasta 50000€, eli puolet. Jos taas olet lainannut pankille, saat pääoman takaisin korkoineen ilman riskiä!

"Yrittäjäpuolue" Kokoomuksen mielestä lainmuutoksen tarkoitus on lisätä yrittäjyyttä, työpaikkoja ja riskinottoa, kuten ministeri Orpo vastasi! Minusta rosvotessaan yrittäjien rahat, sosialistit syyllistyvät vain varkauteen, mutta kokoomusliset myös petokseen!

Saman ministeriön virkamiesten valmistelleen uudistuksen oli jo aikoinaan hyväksynyt asiaa ymmärtämättä valtiovarainministeri Katainen, mutta kun kuulin asiasta, sain hänet perumaan päätöksensä. Nyt se ujutettiin ”salassa” pääministeri Kataisen hallitukselle sosialisti, luokanopettaja Urpilaisen toimesta! Hänhän sai myös Oy:lle kolmannen veron ketjuun, koska oli kuulemma ”verottomia osinkoja”, huutaessaan mielikuvastaan julkisuudessa kollegansa Paavo Arhinmäen kanssa kurkku suorana kilpaa!

Päättäjät eivät ymmärrä, tai halua ymmärtää, että osakeyhtiökin saa normaalisti monen laisia tuloja, jotka ovat usein verotettuja jo moneen kertaan ja että Oy:stä tulee vain lisäverotusaste ketjussa. Päällekäisen ketjuveron välttämiseksi tulisi nämä kyseiset verot saada nostaa tasapuolisuuden nimissä verotta, mutta nykyisellään ne verotetaan jopa 50% veroasteella.
Koska yhtiöllä on lukuisia erilaisia tulomuotoja, joiden tappioita ei saa vähentää keskenään, tappiollinenkin yhtiö voi joutua maksamaan "voitostaan" veroa. Lisäksi yhtiö ei voi käyttää hankintameno-olettamaa myyntivoiton, eli käytännössä inflaation verotuksessa, joten lähes koko kauppasumma voi olla ketjuverolla verotettavaa tuloa! Näistä kaikista seuraa, että todellisuudessa verotus on usein yli 100 %! Houkutteleeko meillä päättäjien harjoittama rosvous perustamaan yhtiöitä ja luomaan vasemmistonkin kaipaamia työpaikkoja? Vastaus on ei!


 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Jouni Nordman

Tossa olen itse neuvonut useita yrittäjiä, jossa kysymys on ollut hyvin perusteellinen, eli onko heillä moraalista velvollisuutta valtiota kohtaan joka ei osaa huolehtia yrittäjien omaanpääoman tuoton kilpailukyvystä. Kun olen näille piirtänyt Suomen mallin ja Viron mallin, joka heille kuvastaa kymmenen vuoden jaksolla euro määrän sen eron. Tässä mallissa korko on laskettu koron päälle, jossa Suomen mallissa aikajaksolla omaapääoma joudutaan lisäämään ja Viron mallissa pääomaa voidaan tuplata.

Tämän jälkeen menee muutama päivä ja saan puhelun, ainoa mitä kysytään on" milloin voimme aloittaa pääoman siirtämisen"

Käyttäjän Leppis1949 kuva
Pauli Leppä-aho

Paras Jouni
Kirjoitin joskus parikymmentä vuotta sitten kolumnin, jossa "kaksoiskaupunki Helsinki/Tallinnan" työnjako tulee olemaan se, että Tallinna hoitaa bisneksen ja Helsinki "hyvinvointiyhteiskunnan" palvelut kunnes rahat riittävät.

Käyttäjän jarmolauros kuva
Jarmo Lauros

Siksi, että lainalla aloitettua yritystä verotetaan ennen kuin firma mitään tuottaa.
Toisaalta, yrittäjän ei tule vaatia heti tuotteilleen 100% katetta.

Käyttäjän Leppis1949 kuva
Pauli Leppä-aho

Paras Jarmo
Päättäjille ei riitä edes kaiken tuoton verotus (100%), vaan he haluavat rosvota myös sijoitetun pääoman, kuten ohessa esitän!
Sitten vielä joku demariehdokas ihmettelee täällä, miksi kansalaiset lähettävät rahojaan suojaan rosvoilta veroparatiiseihin, eivätkä anna meidän jakaa niitä "köyhille"!

Toimituksen poiminnat